|
Historia |
|
Hotell
Walhalla
Hotel Walhalla on itsestään selvä käsite, joka kuluu Mörrumiin jo aikojen alusta. Hotellin nykyinen omistaja on nimeltään Boro Petrovic, ja hän saapui silloisesta Jugoslaviasta Ruotsiin 1961. 1992
hän osti hotellin, jossa on tänään n. 3 000 vierasta vuodessa.
Hotellin seiniä koristavat lukuisat valokuvat, joiden avulla voi seurata
urheilukalastuksen historiaa. Suomen presidentti Urho Kekkonen oli
uskollinen vieras Mörruminjoella ja hän yöpyi matkoillaan Walhallassa.
Hänen lisäkseen siellä on yöpynyt sekä muita tunnettuja valtiomiehiä
että kuninkaallisia. Myös Fiskejournalen – kalastuslehti vuodelta 1938
kuvaa aitoa huvikalastusilmapiiriä paikan päällä. Jos
valtiollisen Kruununlohikeskuksen kalastusvesillä sattuu olemaan tungosta,
voit koettaa saada kalastusluvan Walhallan omalta, 1,1 kilometrin
pituiselta kalastusvesiosuudelta, joka sijaitsee n. 8 km hotellista
pohjoiseen. Hotellin vesillä voi kalastaa jo 16. maaliskuuta alkaen aina
30. syyskuuta saakka. Alueelle sopii kahdeksan kalastajaa päivässä.
Hinnat ovat todella edullisia, jos samalla yöpyy hotellissa, ja
kalavesiltä löytyy tosisuurta kalaa. Suurin
vuonna 1998 pyydystetty lohi painoi 20,5 kiloa ja suurin meritaimen samana
vuonna 8,7 kiloa. Sitä edellisen vuoden suurin taimen oli tanskalaisen
Peter Knudsenin saalis, joka painoi 10,48 kg. Walhallan
hotelli on rakennettu Temppelivuoren kallion kupeeseen, vain viiden
minuutin kävelymatkan päähän kalastusallas nelosesta. Itse
rakennus on Ernst Wahlströmin vuotena 1908 rakentama huvila, jossa
alkujaan oli kolme huonetta ja keittiö alakerrassa ja kahden huoneen ja
keittiön asunto ylläkerrassa. 1918 myytiin ”Villa Walhalla” Jennisch
nimiselle majurille, joka vuorostaan möi talon silloiselle
vakuutustarkastaja Johannes Nilssonille. Nilsson
rakensi uutta ja laajensi entistä rakennusta kunnes Villa Walhallaan
kuului 20 huonetta ja siipirakennus vuonna 1928 – Hotel Walhalla oli
syntynyt. 1952
sai järjestysinnostaan tunnettu, luontoa rakastava ja intohimoisesti
kalastava Nilsson yhdessä vaimonsa kanssa – sivumennen sanoen tiukoista
ohjaksistaan kuulu työmyyrä – alkoholin tarjoiluoikeudet. Nykyinen
omistaja jatkaa perinteitä kunnostamalla ja remontoimalla hotelliaan
vuosittain. Niinpä hotelli ei koskaan ole ollut yhtä hyvässä kunnossa
kuin tänään. Jos
olet kiinnostunut yöpymisestä perinnerikkaassa hotellissa tai haluat nähdä
urheilukalastusta kuvaavan valokuvakokoelman, voit soittaa puhelinnumeroon
+46 (0)454 500 44 tai faksata numeroon +46
(0)454 500 46.
Denna text och bilder är
tagna
ur Hans Lidmans bok Lax i Mörrum,
som gavs ut av Folket i bilds förlag
1962. Fru
Clari Lidman har medgivit publicering av denna text 2001.
|
|
© 2002 Hotel Walhalla |